24
heinä

Kesätekemistä

Kesätekemistä. Kesäisin lapsilla, nuorilla niin kuin aikuisillakin on yleensä paljon aikaa touhuta kaikenlaisia asioita. Lapsilla ja nuorilla kesälomat ovat pitkiä, jos kesätöihin ei vielä päästä. Mitä tehdä ja missä, minne lähteä perheen kanssa reissuun? Lue artikkeli ja suunnittele paras kesälomamatka ikinä!

Kesätekemistä

Pitkä kuuma kesä ja mä aion elää sen! Kesät ovat olleen vaihtelevasti kuumia ja kylmempiä, aurinkoisia ja sateisempia, mutta kesä kuin kesä se aina on! Kesäisin ihmiset monesti viettävät ansaittuja lomiaan sekä nauttivat valosta ja lämmöstä. Lapsilla ja nuorilla aika saattaa käydä pitkäksi ja vanhemmille sekä isommille sisaruksille tuttuja lausahduksia ovat ”mulla on tylsää” tai ”mitä tehtäis”. Jotta aika kuluu mukavasti eikä tylsyys ota liian suurta valtaa kannattaa kesän varalle suunnitella jonkinlaista tekemistä. Liikaa stressiä aikataulutuksesta ja tekemisistä ei kuitenkaan kannata ottaa, sillä kesä on myös rentoutumisen sekä palautumisen aikaa. 

Kesälomareissu sukulaisten luo. Kesä on otollista aikaa retkeillä ja seikkailla ympäriinsä ja erinomainen tilaisuus tavata sukulaisia. Muilla paikkakunnilla asuvia sukulaisia yleensä harvemmin näkee. Reissu hiukan kaummas tarjoaa mahdollisuuden rupatteluun pitkästä aikaa sekä keinon tutustua uuteen paikkaan, paikallisen matkaoppaan kanssa. 

Huvipuistopäivä. Suomesta löytyy useita huvipuistoja, kuten Linnanmäki sekä Särkänniemi. Näissä päivä kuluu jännittävien ja jopa pelottavienkin laitteiden matkassa. Huvipuistoon on helppo lähteä, jos ne sijaitsevat omalla paikkakunnalla. Jos niihin joutuu ajamaan pidemmän matkaa on yöpyminen hotellissa paikallaan. Huvipuistoista löytyy ravintoloita sekä taukopaikkoja, joten mukaan voi ottaa omia eväitä tai halutessaan ruokailla paikan päällä. Kuumana kesäpäivänä hattu ja nesteytys ovat tärkeitä, joskin hattu kannattaa muistaa ottaa talteen ennen laitteisiin menemistä!

Retki vesipuistoon. Kesätekemistä. Huvipuistojen ohella toinen erinomainen keino viettää kesäpäiviä on vesipuisto. Vesipuistoon mennessä säävaraus on tärkeämpi kuin huvipuistopäivänä, sillä altaissa killuminen +12 asteen lämpötilassa ei välttämättä ole kovin houkuttelevaa. Suomessa vaihtoehtoja tarjoavat muun muassa Serena sekä Visulahti. Vesipuistoon tarvitaan mukaan hyvät uikkarit sekä tarpeeksi valvojia pienten lasten kanssa. Kesätekemistä

Marjastusreissu. Jos kotiseudulta ei halua tai jaksa lähteä liian kauas, on retki metsään oiva vaihtoehto! Heinäkuussa monet marjat, kuten mustikat ja lakat kypsyvät ja ovat todellinen vitamiinipommi säilöttäväksi talvea varten tai nautittavaksi tuoreena. Metsä on hyvä vaihtoehto stressistä kärsiville sekä hieno tilaisuus lapsille oppia luonnosta sekä eläimistä lisää tietoa. Metsäreissulle voi ottaa mukaan eväitä sekä juomista, sillä marjastus on yllättävän rankkaa puuhaa! Onneksi marjoja poimiessa osan voi sujauttaa suuhun, jolloin pieni energialisä marjastuksen oheen antaa lisäpuhtia.

Piknik uudessa paikassa. Kesätekemistä tarjoilee myös piknik. Mikäpä sen ihanampaa kuin lähteä vaikka veden äärelle tai hiukan korkeammalle kukkulalle ihailemaan maisemia ja nauttimaan retkieväistä. Erinomaisia vaihtoehtoja eväiksi ovat tuoreet mansikat, hedelmät, salaatit sekä itse tehdyt herkut. Muista kuitenkin kerätä kaikki roskat mukaan lähtiessäsi, ei roskata luontoa!

Autolla kurvailu. Vanhemmalla iällä pelkkä autolla ajelu on mukavaa puuhaa ja erinomainen keino esimerkiksi höpötellä ystävien kanssa. Lapsien kanssa tämä onnistuu myös ja kohteina voi olla esimerkiksi jännittävä autopesu tai ukkosen seuraaminen hyvällä paikalla. Pienet matkaeväät tietysti piristävät mitä tahansa reissua. 

Auringonlaskun ja nousun katselu. Kesä on vuoden valoisinta aikaa ja erinomainen tilaisuus seurata auringonlaskua sekä nousua. Lapissahan aurinko ei edes laske kesällä, mutta eteläisemmässä Suomessa pieni hämäräjakso seuraa ilta- ja aamuaurinkoa. Muista ottaa mukaan lämmin viltti sekä hyttysenkarkottimia. 

Nukkuminen teltassa. Kesä on seikkailun aikaa ja yksi helppo ja edullinen tapa on viettää yö tai kaksi teltassa! Jos ei uskalla lähteä vielä kauemmas, voi teltan pystyttää omalle pihalle ja luikkia yöllä sisälle, jos kylmyys tai pimeys alkavat liikaa häiritsemään. Telttaan kannattaa hommata hyvä makuupussi sekä tyyny ja tarvittaessa kaveri, jonka kanssa kokemus on vielä mukavampaa. 

Kesäleiri. Kesäisin järjestetään monenlaisia leirejä, joissa lapset ja nuoret pääsevät touhuilemaan monenlaisia asioita. Tarjolla on esimerkiksi urheiluleirejä, ratsastusleirejä sekä käsityöleirejä. Leirien ideana on päivisin touhuta valitun aiheen parissa sekä yöpyä paikan päällä leiritiloissa tai esimerkiksi teltoissa. Leirit ovat myös oivallinen keino, jos vanhemmat ovat kesän töissä tai jos he vain haluavat nauttia hiukan omaa aikaa. Esimerkiksi Zimpler kasinot tarjoavat helpon ja nopean pakokeinon ajesta pelien maailmaan. 

Kesän jälkeen monilla on tiedossa paluu perusopetuksen pariin. 

Share this